Hae
Purkkisirkus

I love me -messukooste

Vuoden odotetuimmat messut eli I love me,  ovat nyt takanapäin ja fiilis on väsynyt, mutta onnellinen. Olin messuilla kaikkina kolmena päivänä ja nähtävää kyllä riitti. Nyt on siis aika koota messukooste!

IMG_20221021_124426_932

Messut olivat hieman pienemmät kuin aiemmin ja muutamia tuttuja näyttelilleasettajia puuttui, mutta kaiken kaikkiaan tosi kivat messut! Tässä on nyt ollut kaksi vuotta taukoa messuista, joten ihana oli päästä hypistelemään uutuuksia ja näkemään muita vaikuttajia sekä yhteistyökumppaneita.

Perjantaina kiertelin messuilla itsekseni. Olin ilmoittautunut aamun vaikuttajatilaisuuteen, joten saavuin messuille jo klo: 8.30. Tilaisuudessa oli kevyt aamupala ja muutama puhuja mm. ihana Luonkosin Piritta Fors. Saimme tilaisuudesta myös upeat giftbagit sekä Foodinin joulukalenterit! Vein saadut lahjat säilöön kaappiin ja lähtin kiertelemään messuja.

messukooste

Kolusin kauneuspuolen aika tarkkaan aamupäivän aikana. Korealaista kosmetiikkaa oli kolmessa pisteessä ja luonnonkosmetiikkaa tuntuu olevan vuosi vuodelta kattavammin! Sain monia ihania tuotteita testiin ja ostin myös itse jonkin verran. Perjantain ostoksia oli mm. Remingtonin ilmakiharrin 19,95 €, Jigott kangasnaamioita 10 kpl/10 € sekä Hej Buddy kotisokerointisetti.

IMG_20221021_100900_370

Lauantaiksi olin sopinut treffit Vaikuttajamedia kollega Hannan kanssa. Oli kiva nähdä ja vaihtaa kuulumisia. Olimme molemmat olleet jo perjantaina messuilla, joten tiesimme suurin piirtein mitä vielä piti nähdä ja ostaa. Päivä meni hujauksessa mukavassa seurassa ja kotiinpäin lähdin neljän aikaan. Tapasimme myös muita kauneusvaikuttajia, mikä oli tosi kiva! Lauantain ostoksia oli mm. Eleven Australian shampoo ja hoitoaine lahjapakkaus huippualella. Lauantaina oli pahimmat ruuhkat niin kuin arvata saattaa!

messukooste

Sunnuntaina kiersin messuja siskon ja kahden hänen kaverin kanssa. Kiertelyä helpotti se, että olin jo kaksi päivää kiertänyt, niin tiesin missä oli mitäkin. Viimeisenä messupäivänä pyrin minimoimaan ostokset ja onnistuinkin siinä aika hyvin! Pari tuotetta tuli vain ostettua! Sunnuntai oli selvästi väljempi päivä kävijämäärän suhteen ja messuosastoilla pystyi hyvin kiertelemään.

IMG_20221021_095739_041

Mitä jäi käteen?

Messukooste. Messut olivat mielestäni oikein onnistuneesti järjestetyt. Mukana oli kivoja näytteilleasettajia ja ohjelmaa oli myös runsaasti siitä kiinnostuneille. Messut ovat aina kiva sosiaalinen tapahtuma, jolloin pääsen verkostoitumaan alan ihmisten kanssa. Minulla olikin monta kivaa kohtaamista näytteilleasettajien ja muiden vaikuttajien kanssa.

messukooste

Odotan siis jo innolla ensi vuoden messuja! Nyt tarvitsen kyllä vähän aikaa jäsennellä saatuja testituotteita sekä omia ostoksia. Olohuoneemme on vallannut kassi jos toinenkin! Toivottavasti I love me -messut ovat vielä isommat, kun tästä koronasta on päästy eroon. On aina hauska nähdä mitä kaikkea kivaa messuille on keksitty!

 

Olitko sinä messuilla tänä vuonna? Mikä näyttelleasettaja/osasto oli sinun suosikki?

 

LUE MYÖS NÄMÄ:

The Body Shopin joulutuotteet

Lookfantastic Mystery Box Bundle

 

I love me -messutärpit

*Sisältää mainoslinkkejä

Lupailin teille tuolla Instagramin puolella kerätä yhteen I love me -messutärpit! Listaan tähän mielestäni kiinnostavimmat näytteilleasettajat ja heidän messutarjouksia sekä kiinnostavia puheenvuoroja. I love me -messut ovat kokonaisvaltainen kauneuden ja hyvinvoinnin tapahtuma, jossa on laajasti esillä näytteilleasettajia kauneuden, terveyden ja muodin aloilta!

I love me -messutärpit

Messut ovat Helsingin Messukeskuksessa 21.-23.10. Olen itse paikalla messuilla joka päivä, joten raportoin myös paikanpäältä messutunnelmaa sekä hyviä messutarjouksia! Ota siis jo nyt seurantaan mun Instagram täältä.

Bearel 6d60

Bearel on Suomen ensimmäinen korealaisen kosmetiikan verkkokauppa! Valikoima on nykyään aika laaja. Bearelin messupisteeltä löydät korealaista kosmetiikkaa loistavin messutarjouksin. Messupisteellä suositut korealaiset kulttibrändit, mm. Mizon, COSRX ja Etude jopa -30%.

  • Ilmainen  COSRX -goodiebag 50 ensimmäiselle asiakkaalle perjantaina ja lauantaina! Arvo 51,70 €
  • Maksuttomia 15 minuutin ihonhoitokonsultaatioita! Varaa oma aikasi *täältä
  • Matkakokoisia tuotteita ja kangasnaamioita tasarahahintaan
  • Messupisteellä myös arvonta!

Yeppo & Soonsoo 6e50

Täysin kotimainen korealainen kauppa – ensimmäinen matkasi Koreaan alkaa Yepposta. Yepposta löydät kosmetiikan lisäksi paljon korealaisia oheistuotteita, kuten koruja, avainnauhoja ja pehmoleluja.

Tarjoukset:

  •  Kaikki meikkituotteet Peripera, Bbia, About Tone ja Eglips ota 2, maksa 1
  •  Ihonhoitotuotteet mm. Goodal, Round Lab, Ma:nyo Factory, Skin1004, Beauty of Joseon ja Laneige -30% 
  • Sample Zone ja lahjoja kaupan päälle!
  • Suurimmasta osasta tuotteita myös näytteitä, joita voit ottaa mukaan
  • Kaupan päälle kaikille ostajille Deluxe-kokoisia ihonhoitotuotteita ja Peripera sheet mask
  • Kosmetiikkapelejä ja muuta ohjelmaa!

Kosmos Beauty Lab 6c40

Kosmos Beauty Lab on kotimainen korealaisen kosmetiikan tukku- ja vähittäiskauppa. Se toimii Suomessa ja Euroopassa virallisena jakelijana brändeistä Elizavecca, Some by mi, Ultru, Letique, Iunik, Farm Stay, Medi-peel, Aromatica, Barulab. Muita brändejä on mm.  TonyMoly ja Dr.Jart+. Odotan mielenkiinnolla mitä kaikkea ihanaa heidän messuosastolta löytyy!

NBI Nordic Beauty Imbort oy 6a40 ja 6a50

Noben osasto on joka vuosi yksi aarreaitta! Heillä on valikoimassa tosi ihania brändejä, joista on aina tosi kivoja tarjouksia. Heillä on verkkokaupassa myynnissä mm. Huxley, Beautyblender, Frank Body ja Lululun.

  • PMD Beauty älykkäät ihonhoitovälineet esittelyssä edustajan demostraatioilla perjantaina ja lauantaina klo: 10-18
  • Dashing Diva geelikynsitarrojen edustaja demostroi uutuuksia perjantaina ja sunnuntaina klo: 10-18
  • Mario Badescu -ihonhoitotuotteet esillä messuosastolla!

Twistbe 7d110

Twistbe on tuloksekkaan, kokonaisvaltaisen ihonhoidon asiantuntija ja pioneeri Suomessa. Twistbe tulee sanoista The way it’s supposed to be.  Twistben ihanan liila messuosasto on aina täynnä upeita messutarjouksia ja ihanan hemmottelevia luonnonkosmetiikan aarteita! Tätä osastoa ei kannata missata!

  • Pika ihonhoitorutiinin analyysejä! Sinulle räätälöityjen ihonhoito-ohjeiden lisäksi saat rentouttavan hengähdyshetken messujen hulinasta. Analyysiin voit varata ajan täältä. Voit mennä analyysiin myös walk-in periaatteella, jos aikoja on vapaana!

Jolie 6e40

Jolie on ylellisen luonnonkosmetiikan edelläkävijä, jonka valikoimaan kuuluvat parhaimmat meikit sekä ihon- ja hiustenhoitotuotteet. Heillä on ollut joka vuosi tosi hyviä tarjouksia ja kaunis messuosasto! Käy kurkkimassa heidän osastoa ja ihastu.

  • Luonnonkosmetiikan tuotteita jopa -45%

I love me -messutärpit

4Dream 7e110

Yksinoikeutettu maahantuoja seuraaville tunnetuille luonnonkosmetiikan brändeille: Boho Green Make Up, Beauty Garden, We Love The Planet, Balmyou, Überwood, Jimmy Boyd ja Feel Free.

  • Parfymööri Jimmy Boyd vierailee messuosastolla lauantaina ja sunnuntaina

Luonkos 7e108

Kotimaista tuotantoa olevia palatuotteita! Luonnon voimaa ihollesi metsämikrobeista, superfoodeista ja laadukkaista öljyistä. Vedettömät monitoimituotteet valmistetaan Naantalissa ja pakataan muovittomiin rasioihin. Valikoimassa on mm. ihania kasvojen puhdistuspaloja sekä vartalovoidepaloja.

House of Organic 6b50

Tänä vuonna House of Organic panostaa täysillä messuosastoon ja ohjelmaan! Heiltä löytyy mahtavia tarjouksia.

  • Messutarjouksia mm. näistä brändeistä: Djusie, Evolve Organic Beauty, Yin Your Skin ja Lily Lolo
  • Joka päivä messuosastolle on piilotettu useita verkkokaupan lahjakortteja!
  • Joka päivä messuosaston lavalla inspiroivia puhujia sekä meikki- ja ihonhoitotutoriaaleja! Tutoriaaleja pitävät mm. Katja Kokko ja Eevis Liedes

Frameda 6e10

Tämä hiustuotteita sisältävä osasto tulee olemaan myös yksi suosikeistani! Oman kampaajani kautta olen tutustunut heidän edustamiin tuotteisiin ja tykkään!

  • KEVIN.MURPHY
  • Living Proof
  • Eleven Australia
  • Cocobella hiuspannat ja -asusteet

Tärppejä ohjelmasta

pe klo 17 Miten hoitaa ihoa jos se on montaa ihotyyppiä? (Kati Partanen & Veera Brückler / Twistbe) Forum

la klo 13.30 ”Botoxia huuliin” – murretaan myytit esteettisistä hoidoista (Anna-Sofia Waltari & Sami Lehtinen / Nordic MedSpa) Forum

la klo 15 Murskatut etanat ja viisi muuta korealaisen kosmetiikan myyttiä (Veera Nurmela / Bearel) Forum

la klo 15.30 Tulevaisuuden trendit kosmetiikassa – metsämikrobit ihonhoidossa (Piritta Fors / Luonkos) Forum

la klo 16.30 URANG – korealaista luonnonkosmetiikkaa ilman kompromisseja – kestävä elämä avainasemassa (Jina Lee / Urang ) Forum

I love me -messutärpit on vaikea supistaa vaan muutamaan kohtaan. Näytteilleasettajia on melkoinen määrä enkä tietenkään voi kaikkia tässä luetella. Tämä lista on lähinnä kauneuspuolen tärppejä.

Kaikki näytteilleasettajat löydät täältä. Kaiken ohjelman löydät taas täältä.

Ihania messuja kaikille ja toivottavasti nähdään messuilla!

Kuvat: I love me -arkisto

 

LUE MYÖS NÄMÄ:

The Body Shopin joulutuotteet

Kosmetiikkajoulukalenterit 2022