Hae
Purkkisirkus
Kaupallinen yhteistyö

Sheivaan kasvoni säännöllisesti

Kaupallinen yhteistyö: Lyko.fi
*Sisältää mainoslinkkejä

Naisten kasvokarvojen poisto puhuttaa aina kovasti. Keskustelussa nousee aina esiin tietyt teemat ja uskomukset, joita viljellään uudelleen ja uudelleen. Itsekin harkitsin pitkään ennenkuin uskaltauduin kajoamaan kasvojen vaaleaan nukkaan. Olen todella vaaleaihoinen, mutta minulla on kuitenkin aika tummat kulmakarvat sekä vartalon karvat. Kasvoissa karvat ovat onneksi ihan vaaleita, kulmakarvoja lukuunottamatta. Vaalea nukka poskilla sekä vaaleat ”viikset” alkoivat ärsyttää todenteolla, kun meikki ei meinannut millään asettua nätisti. Olin lukenut monista blogeista hyviä kokemuksia kasvokarvojen poistamisesta, joten päätin ryhtyä siihen itsekin.

kasvokarvojen poisto

pelottelua ja vääriä uskomuksia

Ensimmäinen väite, joka on hyvä kumota, on karvojen tummentuminen sheivaamisen jälkeen. Tämä ei todellakaan pidä paikkaansa. Minut tuntevat voivat myös todistaa ettei minulla ole mustia viiksia tai muuta vastaavaa. Karva siis kasvaa ihan samanlaisena vaaleana takaisin. Ainoastaan sen kärki on nyt leikkaantunut hieman terävämmäksi, mutta muuten karva ei ole paksumpi eikä tummempi kuin ennen karvojen poistoa.

kasvokarvojen poistoOikeita välineitä käyttämällä et myöskään ärsytä ihoa, vaan kasvokarvojen poisto sujuu ihan ongelmitta. Olen itse kokeillut aikaisemmin ihan perinteistä kertäkäyttöhöylää sekä monikäyttöistä *Geisha-shaveria. Näiden kanssa on hyvä käyttää ihan partavaahtoa pehmentämään ja hoitamaan ihoa. Kertakäyttöterissä on myös hyvä huomioida, että ne kannattaa suosiolla ostaa miestenosastolta, koska ne on oikeasti tehty parranajoon ja ovat siksi siihen parhaita!

20200602_180033

kasvokarvojen poisto

Halusin höylien lisäksi kokeilla jotain muuta ja törmäsin mielenkiintoiseen laitteeseen. *Flawless on kasvojen ihokarvojen poistoon suunniteltu laite. Tämä kynämäinen pieni laite sisältää pyörivän terän, joka poistaa hellävaraisesti kaikki karvat kasvoilta! Laitteen hypoallergiset terät ovat päällystetty 18 karaatin kullalla. Laite on myös ladattava, mikä tuo lisää käyttömukavuutta. Kirkas led-valo auttaa myös havaitsemaan vaaleimmatkin karvat. Laitetta on todella näppärä käyttää ja se on niin hellävarainen että voit käyttää sitä vaikka joka päivä.

kasvokarvojen poisto

Itse en käytä niin usein vaan ehkä noin kerran viikossa. Aina en ihan niinkään usein. Kasvokarvani eivät kuitenkaan kasva niin nopeasti häiritseviksi. Kasvokarvojen poisto on kyllä helpottanut meikkipohjan levittymistä suuresti. Iho näyttää kuulaammalta ja sileämmältä. Laitteeseen voi ostaa myös *vaihtoteriä, jolloin käyttömukavuus säilyy hyvänä. Terät pysyvät myös pitkään terävänä eikä heti ole tarvetta uusille vaihtoterille.

Kasvokarvojen poisto tuntuu kyllä todella vaivattomalta. Laitteen pienikoko on optimaalinen myös reissussa! Sen saa näppärästi mukaan ja häiritsevät ihokarvat on helppo poistaa paikasta riippumatta.

 

poistatko sinä kasvokarvojasi? mikä on suosikki menetelmäsi?

 

SINUA SAATTAA KIINNOSTAA MYÖS:

SKINCITY skincare vartalotuotteet – Spa-hemmottelua koko kropalle

Toukokuun Goodiebox – The Boost’ Box

 

Kaupallinen yhteistyö: Lyko.fi

10 kommenttia

  1. Eve/Pinkkiä piiperrystä kirjoitti:

    Mie kokeilin nyt ekan kerran sheivata kasvoja ja ainakaan käyttämälläni terällä karvat eivät oikein tahtoneet katketa. Sain kyllä pisimmät pois enkä täysin karvatonta haekaan mutta nyt olen utelias sokeroinnin suhteen. Ehkä loppukesästä sitten kokeilen sitä. Muuten kun nämä vaaleat karvat eivät tosissaan haittaa mutta voidemaiset tuotteet rullaantuvat ja pisimmät viikset alkoivat häiritä huulen päällä. En tiedä onko ikä vai koronteeni mutta tänä keväänä kasvojen karvoitus on kiinnittänyt peilissä paljon enemmän huomiota kuin aikaisemmin.

    • Sonja Suomela kirjoitti:

      Joo terissäkin on tosi paljon eroja! Kasvoille en sokerointi ehkä uskalla mutta jalkoihin haluaisin sitä kyllä kokeilla 🙂

  2. hannamariav kirjoitti:

    Täähän vaikuttaa mielenkiintoiselta laitteelta! Mun on tehnyt pitkään mieli testata kasvojen sheivaamista, mutta vieläkään en ole siihen lähtenyt. Ehkä tänä kesänä viimein!

    hanna
    https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi

    • Sonja Suomela kirjoitti:

      Joo tää on iha näppärä laite! Pienikokonen ja hyvin lähtee myös ohut nukka 😊

  3. Annukka | HappyAnnukka kirjoitti:

    Tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta laitteelta, pitää laittaa muistiin, jos tulee tarvetta ostaa.

    • Sonja Suomela kirjoitti:

      Oon kyllä tästä tykänny. Ja mulla ei oo tullu mitään ihoärsytystä tästä!

  4. villananna kirjoitti:

    En ole vielä tähän hommaan ryhtynyt. Naamassa on vain yksi pidempi karva ja muut niin huomaamattomia, etteivät ole häirinneet minua, mutta saapi nähdä miten käy kun ikää tulee lisää ja karvan kasvu muuttuu.

    https://villananna.vaikuttajamedia.fi

  5. tuulanneli kirjoitti:

    En ole vielä tähän ikään mennessä lähtenyt tähän juttuun. Täytyy kyllä myöntää ettei minulla paljon ole tuota haituvakarvoitusta.

    • Sonja Suomela kirjoitti:

      Toisilla on kyllä tosi vähän noita haituvia, niin ei niitä kannata poistaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *